Viimeviikkojen vaikeudet on kutakuinkin selätetty, ja oon päättänyt ottaa kirjaimellisesti uuden kurssin elämääni.
Päätin aloittaa piiiitkästä aikaa uuden harrastuksen, nimittäin soutamisen! Mietin jo viimevuonna, että jotain pitäisi harrastaa ja soutu tuli heti ensimmäisenä mieleen. Ajankohta vaan ei tuolloin ollut mikään paras, kun ensimmäinen vuosi oli niin hektinen ja vapaa-aikaa oli todella vähän. Myös ajatus valtavista selkälihaksista (? :D) ja leveistä hartioista pelotti hieman, mutta hyvää kokokropan treeniähän tuo soutu taitaa olla.
Soututreenit on aluksi kaksi kertaa viikossa + sali treenaus kerran viikossa, ja sitten ehkä jatkossa tiivistyy useampaan kertaan. Treenipaikkana toimii Haagin ja sen lähialueiden kauniit kanaalit.
Ainoaksi ongelmaksi tässä nousee se, että treenit pidetään hollanniksi. Meikäläisen hollannin tietämys on vielä niin matalalla tasolla, että saattaa tulla hieman väärinymmärryksiä. Mutta kuten sanonta kuuluu, fake it until you make it.
Tästä se lähtee, ensi viikolla olis luvassa ensimmäiset treenit! Wish me luck!

